Pala tänään leivottua suklaa-vadelmapiirakkaa sille, joka tietää mistä kappaleesta säe on peräisin (ei kotiinkuljetusta).

En käsitä, mitä mun onnistui tehdä oikein, missä kohtaa vihdoin sain Jumalan hymyilemään hiukan munkin suuntaani, mutta olen nyt onnellinen, tyytyväinen, tunnen itseni kokonaiseksi. Niin typerää kuin onkin ajatella, että rakastuminen olisi elämän päätarkoitus, minusta todella tuntuu, että jokin palanen sisälläni loksahti kohdalleen kun tapasin hänet.

Emme edes ole tunteneet kauaa, ja välimatka pakottaa yhteydenpidon puhelimeen ja nettiin (mutta Luojalle kiitos veppikamerasta), mutta tiedän silti yhden asian: tykkään tuosta pojasta enemmän kuin mistään. Jopa enemmän kuin suklaasta. Enkä voi kuin odottaa seuraavaa hetkeä, jona tapaamme. 123 tuntia...

Rakkaudella,

Aku-täti