Olisin voinut kirjoittaa vaikka mitä, mutten enää muista.

Sellaista se joskus on. Maailma unohtuu, tapahtumat. Sitä keskittyy vain yhteen asiaan, kaikki muu tuntuu merkityksettömältä.

Olin jokin aika sitten todella vihainen. Purin sydämeni dA Journaliin. Ei siis tarvetta kirjoittaa sitä tänne. Hyvä vain, kait, eipä sillä tarvitse tämän lukijoita harmistuttaa.

Oikeastaan tarvitsisin jo sen oman kämpän. Jotenkin, jotenkin uskon, että se tekisi mun elämästä helpompaa. Että olisi helpompi hengittää, helpompi olla ja uskoa taas maailmaan. Toisinaan tulee sellainen olo, että olen kuin vankilassa.

Nyt joku saisi tarttua puhelimeen, soittaa mulle ja saada kiskoa mut takaisin tähän maailmaan. Vaan kukapa mulle soittaisi kello 23:20. Varsinkin, kun olen periaatteessa kieltänyt soittamasta öisin, koska yleensä tahdon nukkua.

Glääh.

Ehkä yritän nukkua.

Tai sitten en.

Rakkaudella,
Aku-täti

ps. Joel, kultaseni, pelkkä skanneri ei riitä kuvien saamiseen tänne. Ne olisi myös piirrettävä. Mutta tule toki, raiskaa vaan. Kunhan ehjänä säilyy.